lauantai 4. heinäkuuta 2015

Blogin herättelyä



Tänään päätin kirjoittaa pitkästä aikaa tänne blogiin. Siitä onkin aika paljon aikaa! Taas aikalailla syynä on se, että kukaan ei koskaan kuvaa, kun oon tunnilla, Nyt yritän saada kuvaajaa enemmän, koska menin viime torstaina uudella tuttavuudella, jolla todennäköisesti alan menemään! 

Tänään menin Ainon kanssa sanginsuuhun ratsastamaan ja sieltä on vähän kuvia. Ei tosin paljoa, sillä menin vaan loppuravit. Mentiin maastoon, koska siellä on semmonen pitkä hiekkatie missä on hyvä mennä. Ensin ajateltiin, että ratsastettais Pippuri puoleksi, mutta sitten meninki vaan lopuksi niinku ylempänä sanoinki. 








Jalkkarit näyttää aina kauheen lyhyiltä, koska mulla on niin terävä polvi. :D Menin vielä Ainon jalkkareilla, vaikka se on pidempi ja sillä on pitemmät jalat ku mulla. 


perjantai 2. tammikuuta 2015

Villellä kisat!

Pitkästä aikaa tulin koneelle ja mietin, että vois kyllä postata blogiin! En oo siis postaillu pitkään aikaan, koska mulla ei oo ollut mitään materiaalia oikein, kun elliotistakaan en tänne enää kirjoittele. Mutta ratsastuskoulussa käyn edelleen. Kukaan ei vaan ikinä oo kuvaamassa tai edes katsomassa meijän tuntia, joten tunneiltakin vaikea saaha mitään kuvia tai videoita.
Tosiaan yhellä ratsastuskoulun shettiksellä Villellä menin seurakisat ja sillä olin mennyt nyt tunneilla useamman kerran ennen noita kisoja! Luokka oli 50cm, mutta harmillisesti osa esteistä oli 60cm, sillä joku kisaaja oli mennyt valittamaan esteiden pieneydestä? Ei varmaan olisi kannattanut viiteenkymppiin mennä jos valittaa, että liian pieniä esteitä hänelle. Kaikista esteistä yli päästiin, mutta yks puomi tippu ja se este olikin just kuuessakympissä.. Vähän harmitti sillon, mutta ei sentään kieltäny tai yrittäny radalta ulos mitä siitä ponista ois kuvitellu! ;)

Kuvissa vähän huono laatu, koska maneesissa ei saanu kovin hyvälaatusia.








Mentiin lopuksi pihalle ottaan pari kuvaa!





Mutta tämähän poni ei enää toimi mun ratsuna, koska Ville lähti aika vasta uuteen kotiin, koska sillä ei ollut varsinaista käyttöä äimiskällä! Ja alunperin Villen piti mennä Livialle (Annin, eli meijän opettajan lapselle), mutta Livialle Ville oli vielä liian vaikea. Yritän postailla sitä mukaa, kun saan jotain materiaalia jostain!
Ja kiitos Merille kuvista! :)


perjantai 8. elokuuta 2014

heihei elliot ♥


Moi, otsikosta varmaankin saatatte huomata, että ei oo tulossa kovin hyviä uutisia ei.. Aivot lyö tyhjää ku pitäis saaha aikaan kirjotetuksi jotain, mutta kaikki on vaan niin sekavaa nyt..Mua ei kiinnosta, vaikka lopetatte blogin lukemisen :)

Jouduin lopettamaan Elliotin vuokrauksen ja syitä siihen oli monia, mutta en jaksa alkaa luettelemaan täällä kuin yhden niistä. Eli siis ehkä suurin ongelma oli kyyti, eli ei yksinkertaisesti ollut enään kyytiä nyt kun koulut alkoi ja on niin paljon kiireitä. Vuokrauksen siis käski lopettamaan äitini, ei elliotin omistaja, enkä omasta tahdostani lopettanut todellakaan. Tiesinhän, että joutuisin joka tapauksessa lopettamaan ponin vuokrauksen pian, sillä pituus. 
Elliotin vuokraus loppui kuin seinään ja sain tietää siitä kun olin autossa menossa ponin luo.. Siinä vaiheessa ei kovin katossa tunnelmat ollut.

Kuitenkin tuossa ajassa, kun vuokrasin ponia niin tutustuin Elliotin omistajiin todella hyvin, joten mahdollisuuteni mennä ponilla vielä on aika suuret ja tulen sillä menemäänkin. Mutta onhan se ihan eri asia, kun vuokraus. En pysty enää kisaamaan ponilla, 'valmentautumaan', mennä vapaammin ja muutenkin pystyn käymään paljon vähemmän. En olisi uskonut, että näin pian joudun ponin vuokrauksen lopettamaan..  Ehdin rakastua tuohon poniin niin paljon! ♥

Ei, en ole tehnyt mitään muistovideota tai mitään muutakaan sellaista. 

Poni vaan on niin tärkeä ja rakas, tässä vielä kuvia joista osa on ehkä julkaisemattomia..
Olit täydellinen epäonnistumisista huolimatta ja sait aina hymyn huulille varsinkin ku onnistuttiin!
Tollasta ponia saa ettiä ♥



Tässäpä ois viime kisoista kuvaa.. Niin tyytyväinen vieläkin poniin ♥


Ja sitä edellisistä kisoista..





On se niin rakas ♥ :(
ps. Käyn muuten äimiskällä tunneilla silti, ja sieltä tulee postausta aina kun on kuvaaja ja tietenkin Elliotiltakin vielä! Riippuu aina siitä millon sinne olen menossa. 

tiistai 29. heinäkuuta 2014

monipuolinen päivä!

Tänään pääsi Meri kuvailemaan mun ja Elliotin menoa pitkästä aikaa! Aijemmassa postauksessa mainitsin, että harjoiteltiin kisoihin ja siellä siis oltiin, mutta en ole saanut vieläkään videota kisaradastani ja saatika vain kaksi kuvaa.. Joten sieltä ei ainakaan näillä näkymin ihan heti postausta ole tulossa. Mutta asiaan siis! Menin ensin kentällä 'alkuverkat' ja sitten sen jälkeen lähdettiin maastoon ja menin ensin rannalla hetken ja annoin merinkin mennä siinä sitten hetken. Ja sitten vaihdettiin paikkaa vähän syvemmälle maastoon, missä oli metsäpolkuja ja kaikenlaista! En paljoa selittele, sillä kuvia on tällä kertaa paljon! (ainakin luulen niin..) Ja kuvien lisäksi saatte pitkästä aikaa videokoosteen. Ja oon muuten ihan in love noihin kuviin, ihanat värit ja tosi onnistuneita - kiitos merille ♥ menkää toki kurkkaileen merin blogia! -> tästä

1.


2.


3.

4.

5.

6.

7.


8.
hiukset vissiin vähän lenteli.. 
9.

En kyllä yhtään osannu olla noissa kuvissa .. Hiuksetki oli ihan takkuset, koska tuuli ja mun ilmeet on vaan ihan hirveitä. Ja jos näitä mun postauksia joku kommentoi, niin kertokaa samalla yllä olevista kuvista teidän lempparinne? :)














tässä oli jotenki aivan ihana tausta!






kunnon leijonanharja 

on se vaan niin rakas ♥




Tykkäättekö enemmän tämmösistä, missä on paljon kuvia vai semmosista missä on vähemmän kuvia? Ja kertokaa haluatteko useammin koosteita?